Rescuetoiminnan ja pentutehtailun ero

Rescuetoiminta ja pentutehtailu ovat kaksi täysin eri asiaa.

Kaikille ei kuitenkaan välttämättä ole vieläkään selvää, millä tavalla ne eroavat toisistaan - tuodaanhan ulkomailta vastuullisten rescuetuontien lisäksi myös paljon pentutehtaiden kasvatteja.

Pentutehtailu on hyödyn saamista koirien kustannuksella, välittämättä niiden hyvinvoinnista. Rescuetoiminta on koirien hyvinvoinnista huolehtimista välittämättä henkilökohtaisesta hyödystä.

Responsible Rescue -organisaatio ja sen sertifioimat yhdistykset vastustavat pentutehtailua.

Kuvassa hylätty emokoira pentuineen Los Barrioksen koiratarhalla Espanjassa. 

Toiminta

 

Pentutehtaita pyöritetään ainoastaan rahan takia, ja eläimiä kohdellaan kuin tavaraa. Jotta voittoa saataisiin niin paljon kuin mahdollista, pentuja teetetään mahdollisimman paljon ja halvalla. Pentutehtaassa on yleensä useita narttuja, joita pennutetaan ilman taukoja, välittämättä emon tai pentujen terveydestä, olosuhteista tai tulevaisuudesta. Pentutehtaiden emot elävät usein koko elämänsä pienissä häkeissä tai pimeiden teollisuushallien likaisissa karsinoissa ilman kontaktia ulkomaailmaan ja tekevät pennut jokaisesta juoksusta.

Rescuetoiminnassa taas on kyse kodin etsimisestä jo olemassa oleville, kodittomille koirille. Koirat ovat useimmiten joko kadulta löydettyjä tai omistajansa hylkäämiä. Rescue-eläimet asuvat eläinsuojelijoiden hoitamilla tarhoilla, kunnes löytävät oman kodin rescueyhdistyksen kautta. Suomessa kodittomista eläimistä huolehtivat ja koteja niille etsivät paikalliset eläinsuojeluyhdistykset.

Rescuetoiminnassa pyritään kotien etsimisen lisäksi vaikuttamaan pitkällä aikavälillä koirien hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin ja ehkäisemään ei-toivottujen koirien lisääntyminen. Rescuetoiminnassa keskitytään koirien näkökulmaan ja tiedostetaan koiran olevan fyysistä ja psyykkistä kipua sekä kärsimystä tunteva yksilö.

Missä ja miten koiria myydään?

 

Pentutehtaiden pentuja kaupataan usein netin ja lehtien myyntipalstoilla rekisteröimättöminä rotukoirina. Viime aikoina myös väärennetyillä asiakirjoilla ja sukutauluilla myytävien pentujen osuus on ollut kasvussa. Etenkin pienikokoiset rodut ovat suosittuja pentutehtailijoiden keskuudessa, koska niistä maksetaan suuria summia. Paperittomasta pienestä seurakoirasta voidaan pyytää jopa 800 euroa. Pentutehtaissa tavoitellaan mahdollisimman suurta voittoa ja pieniä kuluja: pennut ja emot elävät pienissä, huonoissa tiloissa, vähällä ruoalla, eikä niitä käytetä eläinlääkärillä. Pennut ovat usein sairaita ja niillä voi ilmetä käytöshäiriöitä stressaavan ja haitallisen kasvuympäristön sekä emon huonon kunnon vuoksi.

Luotettavien rescueyhdistysten toimijat eivät myy koiria ja saa siitä rahaa, vaan uusi omistaja maksaa koirasta korvauksen, joka kattaa eläinlääkäri- ja matkakulut. Rescueyhdistystyö on pääosin vapaaehtoista, niin tarhojen pitäjien kuin yhdistyksissä työskentelevienkin osalta, eikä kukaan toimi saadakseen taloudellista voittoa. Työ mahdollistetaan kulukorvauksilla ja lahjoituksilla. Rescuetoiminnassa tärkeintä on eläinten hyvinvoinnin edistäminen ja niiden tulevaisuudesta kannetaan vastuuta myös niiden kotiuduttua Suomeen.

Kenelle koiria luovutetaan?

 

Pentutehtailijat myyvät koiria kenelle vain, kunhan saavat rahansa.

 

Rescueyhdistykset luovuttavat kotia etsivät koirat haastattelujen perusteella sopivimpiin koteihin. Koti siis valitaan koiran tarpeet huomioiden, eikä rescuekoiraa saa vain ilmoittamalla sellaisen haluavansa.

Mitä tapahtuu kaupanteon jälkeen?

 

Pentutehtailijaan ei saa yleensä mitään yhteyttä kaupanteon jälkeen, koska hän on jo luultavasti vaihtanut puhelinnumeroa ja käyttämäänsä nimeä. Pennulla saattaa paljastua vakava sairaus, jonka hoitaminen tulee kalliiksi tai pentu jopa kuolee, ja pennun myynyttä tehtailijaa on mahdotonta tavoittaa. Tällöin valtavan surun lisäksi pennusta jää myös valtavat laskut ostajalle.

 

Vastuullisten rescueyhdistysten toimintaan kuuluu koiran uuden kodin tukeminen ja auttaminen koko koiran elämän ajan.

Missä niitä on?

 

Pentutehtailijoita toimii niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ulkomailta pentutehtaan pentu tuodaan Suomeen poikkeuksetta maahantuontimääräykset laiminlyöden – sitä ei esimerkiksi ole rokotettu tai kaikki passin/asiakirjojen tiedot ovat puutteelliset tai virheellisetä. Asian paljastuessa esimerkiksi eläinlääkärin vastaanotolla koira joudutaan lopettamaan tai palauttamaan alkuperämaahansa.

Rescueyhdistykset voivat keskittyä auttamaan eläimiä tietyllä alueella, jonka tilanne tunnetaan ja jossa on luotettavia verkostoja eettisesti kestävän toiminnan takaamiseksi.

Voinko minä vaikuttaa?

 

Niin kauan kuin on kysyntää, on tarjontaakin. Älä siis KOSKAAN hanki koiraa epäilyttävistä oloista. Tarkista koiraa kauppaavan tahon taustat ja muut myynnissä olevat pennut – usein tehtailija myy useita pentueita samaan aikaan. Jotkut pentutehtailijat rekisteröivät osan pennuistaan ja väittävät muita pentueita “vahingoiksi”.

Sääli ei koskaan ole hyväksyttävä syy hankkia lemmikkieläintä. Jos pelastat yhden pennun tällaiselta tahtailijalta, samalla tuet hänen toimintaansa ja teet tilaa uusille pennuille. Tue siis mieluummin luotettavia eläinsuojeluyhdistyksiä, joihin olet tutustunut huolellisesti.

Kuvassa hylättynä löytynyt koiranpentu Triple A:n koiratarhalla Espanjassa. 

  • facebook

© Responsible

Rescue 2018